Nimi: D'livero Lane "Liero"
Rotu: Hannover
Reknro: VH
Sukupuoli: Ori
Syntynyt/ikä: 16.07.2008 / alle 16v
Täytti 3-vuotta: 14.01.2009
Ikääntyminen: 2 irl kk = 1 virt a, ~ 60pv
Väri/merkit: Kimo /
Säkä: 170cm
Kasvattaja: Jasmine Lane, Decne
Maahantuoja: -
Painoitus: Este
Koulutustaso: ko:VaB, re:140 cm, me:100 cm
Meriitit: ERL-III
kuva © Roshoeve

Liero on oman arvonsa tunteva, monipuolinen ja ei-mikään-helppo ori. Tämän herrasmiehen kanssa on niin päivä, jolloin kaikki on loistavasti kuin myös päiviä, jolloin helve*ti on irti. Silloin tuntuu että voisi mennä ja kadota maanalle, orin kanssa työskentelemisestä ei meinaan ole tulossa sinä päivänä yhtään mitään. Liero on nimensä mukaisesti myös oikea käärme. Se osaa kaikki vippaskonstit ja ihan kuin se lakikirjan joskus olisi lukenut. Jos jokin tallissa on väärin, vaikka sitten luuta keskellä käytävää, herrahan välttämättä haluaa että se nostetaan, muuten kyseisen kohdan ohi on mahdoton mennä. Luutahan saattaa vaikka hyökätä.
Vaikka ori onkin periaatteessa (taino joskus ainakin) kiltti, tarhata sitä ei mieluusti kavereiden tai muiden riitapukareiden kanssa kannata. Yksinkertaisesti kiltteytensä ohella Liero on myös kova poika pomottamaan ja helposti on ylempiarvoisempiakin oreja laittanut tämä herra eläinlääkärin huomiin ja tikkaukseen. Ei sillä, itse herrakin on toisinaan hieman nenilleen saanut, mutta tuntuu silti että Liero on vähemmällä päässyt kuin hänen kilpakumppaninsa. Muiden hevosten sietokyky Lierolla hipoo nollaa, jos ei jo ole miinuksen puolella. Tosin tammat tämänkin herra osaa vietellä ja kova poika ori on myös matchoilemaan tammoille. Mutta auta arvias jos hevonen, joka on ruuna tai ori, menee tarhan läheltä, herra itse hyökkää niin uhkaavan näköisesti kuin vain pystyy aidan viereen. En edes halua ajatella mitä siitä tulisi jos se kimppuun pääsisi. Tarhasta se antaa kyllä hyvin kiinni, varsinkin omistajalleen ja ihmisille jotka ovat siihen jonkinlaisen luottositeen tehneet. Taluttaessa ei ongelmia pitäisi ilmetä, kannattaa kuitenkin tarkistaa ettei samaan aikaan tule ruunaa tai oria lähettyviltä, ettei Liero vaan saakaan syytä kimpaantua.
Hoitaessa Liero yleisesti ottaen seisoo hyvin paikoillaan ja antaa loistavasti hoitajan hoitaa tarvittavat toimenpiteet. Kuitenkin, kun orille sattuu tämä huonopäivä, se kyllä mielellään tuuppii hoitajaansa päin seiniä ja hyökkäilee hyvinkin ilkeän näköisesti naapuri karsinan hevosen kimppuun. Itse hoitajaa tai ihmiseen joka muuten sen karsinassa viettää aikaa, se ei hampaillaan tai kavioillaan koske, pikemminkin vain kiukuttelee naapurille ja hieman tönttii hoitajaa. Tässä tilanteessa on kuitenkin molemmille, niin naapuri karsinan hevoselle kuin hoitajallekin, mukavampaa että Liero on hoidon aikana kiinni. Kuitenkin näitä huonoja päiviä on yleensä harvassa ja yleisesti ori seisookin mallikkaasti ja nätisti. Ja oi, kuinka Liero nauttii kun sitä harjaa piikki- tai kumisualla! Kimon kauniin värinsä takia, ori myös piehtaroi paljon, mutta joskus tuntuu että se piehtaroi ihan vain sen takia, että pääsee sen jälkee totaaliseen kumi- ja piikkisuka harjaukseen. Myöskään kaviot tai pään harjaus eivät tuota ongelmia. Vesiboksiin Liero tuppaa helposti kieltäytymään tulemasta ja sitä tuntuu saavan maanitella sitä joskus pidempiäkin aikoja. Kuitenkin kun itse boksiin on päästy, ei vesi aiheuta mitään ongelmia. Varustaminen onnistuu totaalisen helposti ja Liero seisoo tässäkin nästisti koko hoitotoimenpiteen ajan. Eläinlääkäri, kengittäjä ja myöskin hieroja - mitä Liero tavattomasti ihannoi - ovat orille aivan peace of cake ja eivät siis tuota hankaluuksia mitenkään päin.
Ratsastaessa Liero on todellinen hyppääjä ja yleisestikin uskomaton ratsu! Se on yksi lempi hyppääjistäni jo sillä perusteella että silla on mukavan laaja ja ilmava hyppy, muttei silti pois heittävä. Orin pitkän laukan takia, sarjat saattavat toisinaan tuottaa hankaluuksia ja niissä sitten tehdäänkin useimiten mitä ihmeellisimpiä loikkia. Tiukat kurvit, nopeat käännökset tai muutkaan esteradalla ei tuota orille hankaluuksia. Ainoa miinus, mitä orista esteillä löytyy on se, että jos ratsastaja hiemankin epäröi tai vaihtoehtoisesti yliratsataa, ori saattaa yhtäkkiä lyödä liinat kiinni esteelle. Yleensä Liero ei tätä tee, mutta muutamissa kilpailuissa on ollut karvas pettymys kun ori on heti ensimmäiselle kieltänyt. Tästäkin ollaan pikku hiljaa päästy eroon ja vanhemmiten Liero enää harvemmin kieltää. Kouluratsuna ei Liero niinkää tykkää olla, mutta kyllä ori silti on mukava ratsastaa ja kuulolla kuitenkin on. Peräänantoon ori on myös helppo ratsastaa, mutta kunnollisia koottuja liikkeitä saakin sitten hakemalla hakea. Pitkien askeliensa vuoksi ori ei myöskään ole mitenkään kouluratsu. Me pysymme mielummin esteillä ja teemme asiat niin kuin haluamme - reilusti eteenpäin laukaten ja tiukempia käännöksiä tehden, ei sen kummempaa. Maastoon ei yksin orin kanssa ole suotavaa mennä. Kaverin kanssa siellä on kuitenkin molemmilla - niin ratsulla kuin kuskillakin - mukavaa ja oikein nautittavaa. Pitkät laukka pätkät ovat etenkin orin mieleen ja siellä se tuppaa joskus innostumaan niinkin paljon että kuskilla on töitä pysyä ilopukkien kyydissä!
Kilpailut ovat sellainen paikka missä Lierokin viihtyy. Sinne ori menee oikeasti mielenkiinnolla ja puhtaasti rakkautta kilpailuita kohtaan. Kisapaikalla muut orit ja ruunat ovat yhtäärsyttäviä kuin kotonakin, mutta herra kuitenkin kestää tämän kuin mies ja ei kiinnitä niihin suurempaa huomiota. Tosin jos aivan takapolviin tulee, herra saattaa kiukkuisesti latasta taakse päin. Verryttelyssä siis on suositeltavaa pitää pientä etäisyyttä Lieroon. Kisasuorituksen ori tekee aina parhaansa mukaan. Kunhan kuski toimii eikä vain kökötä kuin rautakanki selässä, Lierokin hyppää kaiken ja yleensä vielä puhtaasti. Sarjat kuitenkin kilpailuissakin saattavat tuottaa hankaluuksia, mutta aina niistä on selvitty, eiköhän nytkin selvitä.
© Decne
Suicider PB
hannover, 174 cm, rn
ERJ-menestystä
|
Ophidian Morgin ITH
hann, 163,3 cm, m, ERJ-I, YLA2
|
Extase CX
VIR MVA Ch, hann, 163 cm, m, ERJ-I, YLA2
|
Paladin's Vampire Hunter
hann, 163 cm, m, ERJ-I, YLA3
|
Mithril FL
hann, 164 cm, rn, ERJ-menestystä
|
Severus Snape GER
hann, 167,1 cm, trn, ERJ-III
|
Beleth NLD
hann, 162 cm, rt, kadoksissa
|
Sweetsugar Candybabie LOCK
hannover, 165 cm, km
ERJ-menestystä
|
Don Salieri SWA
hann, 168 cm, trn, ERJ-III, YLA3
|
Don Corleone
hann, 167 cm, rt
|
Replica
hann, 163 cm, trn
|
Baskel's Rita
hann, 166 cm, rn, ERJ-menestystä, KRJ-III, YLA2
|
CBS Arghwonn
hann, 166 cm, rn
|
CBS Ramona
hann, 167 cm, trn
|

Lierolla kolmipolvinen hannoversuku, jossa yhdistyvät mielestäni ihan mukavasti tunnetumpi "Skurvash-linja" ja sekä ainakin allekirjoittaneelle vähemmän tuttu emänpuoli; Vaikka sieltäkin löytyy tosin Don Corleone ;)
Lieron isä Suicider PB on juuri tämän Skurvash-linjan lähin edustaja oriini suvussa. Tummanruunikko ori ei ole luonteeltaan yhtä varma kuin allekirjoittaneen omistuksessa kituuttava esikoisensa, mutta hurmaava se on silti ja perushyvä käsitellä; Pientä protestointia paikallaan seisomista vastaan saattaa ilmetä, mutta ihmissyönti tai sadistinen kiduttaminen eivät kuulu sen tapoihin. Ratsastaessa Suicider on ilmeisesti valtaosalle estehevosista tyypilliseen tapaan hieman rauhaton, eikä se millään jaksaisi keskittyä kauniisti ravaamaan rytmikkäästi ja kaula kaarella pientä ympyrää. Mutta hypätessä, woow, eiköhän oriin henkilökohtainen ennätys, 164 senttimetrin korkuisen esteen yli loikkaaminen, kerro jo melko paljon; Ratsastajan tulee vain pitää huoli, ettei laukka kiihdy liiaksi ja kääntäminen käy mahdottomaksi. Kisoista onkin sijoituksia haalittu, 36 ERJ-sijoitusta, ilmiömäistä ja kadehdittavaa. Siihen on vielä Lierolla matkaa.
Suiciderin isä on rattoisasti eläkettään Skurvashissa viettävä tummanruunikko ori Ophidian Morfin ITH. Ja eläkepäivänsä 20-vuotias ori on tottavie ansainnnut; Erittäin aktiivisesta kisaurasta kertovat sen 291 ERJ-starttia, joiden joukosta löytyy 44 tähtihetkeä - Siis sijoitusta! Luonteeltaan ori on kyllä mieluisa kilpahevonen, vaikka se kisakentillä saattaakin alkaa yllättäen pistää jalalla koreasti, on se ainakin kotioloissa miellyttävä ratsu pehmeine askellajineen sekä superherkkine kylkineen ja suineen, joiden ansiosta se reagoi helposti ja nopeasti pienimpiinkin apuihin. Miellyttämishaluista oria on käytetty myös mukavasti jalostuksessa, ja se on vielä vanhuudenpäivinäänkin tarjolla silloin tällöin jalostukseen. Jälkeläisiä oriilta löytyy tällähetkellä kahdeksan kipaletta
Suiciderin emä on sekin Skurvashissa onnellisesti eläkepäivinään majaileva, väritykseltään ruunikko tamma nimeltä Mithril FL. (Miksi minulle tulee tuosta nimestä heti mieleen Misfits?) 25-vuotias tamma on selkeästi kilpaillut elämänsä aikana enemmän kuin tuottanut varsoja, sillä niitä siltä löytyy “vaivaiset” kolme kappaletta; Näin 25-vuotiaana tamma tulee niitä enää tekemään. Kilpailukalenterista löytyy sen sijaan 194 ERJ-starttia, joista sijoituksia 39 kappaletta! Mithrililla on saanut olla melko päättäväinen ratsastaja noiden sijoitusten määrän huomioon ottaen, tammakun on ratsastaessa vähän laiska; Täydellinen hyppytekniikka, rohkeus ja suunnaton rakkaus puomien ylittämiseen eivät aina pysty välttämättä korvaamaan puutteellista tempoa, joka on taas uusinnassa kultaakin kalliimpi ominaisuus. Tammalla on myös kaksi sijoitusta maastoesteiltä.
Lieron emä on Decnen omistuksessa elelevä rautias tamma, jolla on mielestäni hullunhauska nimi Sweetsugar Candybabie LOCK; Itse en missään haluaisi omistaa tuon nimistä hevosta, mutta pakkohan oli varsa saada tällaisen persoonallisen nimen omaavasta hevosesta! Luonteeltaan Sweetsugar Candybabie, eli lempinimeltään Weeti, on kiltti ja miellyttävishaluinen, ja ratsastaessa ehkä hieman Mithrilin tyylinen; Varsinkin alussa se on unelias ja tahmea, mutta ratsastajan täytyy vain saada se syttymään ja vertymään horroksestaan. Paras piristysruiske ja apu kunnon starttiin taitaa olla parin esteen pystyttäminen kentän toiseen päähän, jotka nähdessään Weeti automaattisesti muuttuu reippaammaksi ja innokkaamaksi. Vaikkei tamma mikään kaikista nopein hevonen tällöinkään olisi, se on uskomattoman ketterä ja notkea, joiden ansiosta tammalla saa ratsastettua aikaa hyvin lyhyillä ja tiukoilla teillä, kun muut joutuvat kiertämään jostain kaukaa. Taito onkin osoittautunut muutenkin rohkeasti ja näppärästi hyppäävän tamman sijoittumisen varmistukseksi kisoissa; Kalenterista löytyy tällä hetkellä 9 ERJ-sijoitusta, mutta määrä tulee tottavie vielä nousemaan!
Weetin isä on maryan ruunikko ori Don Salieri SWA. Luonteeltaan vähän kipakampi ja orimaisempi tapaus omaa kuitenkin valtavan hyppykapasiteetin; Kisamatkat taittuvat oriin kävellessä traileriin takajalkojen varassa, potkien trailerin seiniä, rynnäten ulos trailerista, kiukutellen verryttelyssä, mutta radalla syttyen kuin sormia napsauttamalla ja hoitaen voiton kotiin. Tosin oriin kanssa sai tehdä töitäkin, se ei niin tyhmä ole, etteikö sille tulisi mieleen vähän höynäyttää ratsastajaa, mikäli tämä ei ole skarppina. Oikeanlaisen ratsastajan alla ori kuitenkin toimii hienosti: Sen taitavat kiistatta todistaa oriin kilpailukalenterista löytyvät 39 ERJ-sijoitusta, joista yksi on ERJ-Cupista! Oriin käyttö siitoksessa on ollut vielä melko vähäistä.
Weetin emä on Maaryan ruunikko, yleispainotteinen tamma Baskel's Rita, jota olen joskus pari kertaa itsekin valmentanut. Luonteeltaan Rita on ratsastaessa äärimmäisen herkkä hevonen, joka ei siedä minkäänlaista ylimääräistä liikettä ratsastajaltaan. Suusta veto, kylkien paukuttelu - UUH! Vähemmästäkin tamma sekoaa! Oikean ja siivosti hiljaa ratsastavan ratsastajan alla Rita toimii kuitenkin hienosti niin esteillä kuin koulussakin. Tamman kilpailukalenteri on mukavaa katseltavaa, vaikka esteet ovatkin selkeästi jääneet hiukan kouluratsastuksen varjoon; Liekö omistaja allekirjoittaneen tapainen täti, joka pelkää sitä kun kaikki neljä jalkaa ovat irti maasta? No, 21 ERJ-sijoitusta kuitenkin kertovat, että Rita osaa asiansa myös esteillä, eikä ole mikään varsinainen häpeäpilkku estehevosen sukuun. Tamman kuudesta jälkeläiseltä kolme on kuitenkin täysin estepainotteisia.
Sukuselvityksestä kiitos © dani
Vain sijoitukset. Kaikki kilpailut täällä.
laatis |
MSY |
| 01.06.2011 - ERL - ERL-III 73,47 % |
26.01.2012 - Micram - lk1 - PUN2 |
01. - 17.07.08 - ERJ - 120-140 cm - 01/111
02. - 22.07.08 - ERJ - 80 cm - 05/126
03. - 22.07.08 - ERJ - 80 cm - 07/126
04. - 22.07.08 - ERJ - 110 cm - 04/102
05. - 22.07.08 - ERJ - 80 cm - 02/126
06. - 22.07.08 - ERJ - 150 cm - 02/81
07. - 24.07.08 - ERJ - 100-120 cm - 10/159
08. - 31.07.08 - ERJ - 80 cm - 02/25
09. - 31.07.08 - ERJ - 100 cm - 05/25
10 - 31.07.08 - ERJ - 140 cm - 04/25
11. - 26.07.08 - ERJ - 70 cm - 06/91
12. - 26.07.08 - ERJ - 140 cm - 06/69
13. - 01.08.08 - ERJ - 110-120 cm - 02/30
14. - 28.07.08 - ERJ - 120 cm - 05/45
15. - 02.08.08 - ERJ - 110 cm - 03/112
16. - 28.07.08 - ERJ - 130 cm - 05/40
17. - 29.07.08 - ERJ - 150 cm - 05/26
18. - 01.08.08 - ERJ - 130 cm - 04/89
19. - 01.08.08 - ERJ - 140 cm - 06/82
20. - 01.08.08 - ERJ - 160 cm - 03/47
21. - 01.08.08 - ERJ - 110 cm - 01/129
22. - 01.08.08 - ERJ - 140 cm - 04/89
23. - 01.08.08 - ERJ - 160 cm - 02/47
24. - 19.07.08 - ERJ - 130 cm - 01/96
25. - 04.08.08 - ERJ - 140 cm - 06/40
26. - 03.08.08 - ERJ - 140 cm - 01/46
27. - 03.08.08 - ERJ - 140 cm - 05/43
28. - 02.08.08 - ERJ - 130 cm - 02/30
29. - 05.08.08 - ERJ - 120 cm - 02/18
30. - 06.08.08 - ERJ - 120 cm - 03/09
31. - 06.08.08 - ERJ - 140 cm - 02/15
32. - 03.08.08 - ERJ - 120 cm - 04/30
33. - 03.08.08 - ERJ - 120 cm - 02/30
34. - 30.07.08 - ERJ - 140 cm - 04/70
35. - 04.08.08 - ERJ - 80 cm - 03/30
36. - 08.08.08 - ERJ - 70 cm - 04/57
|
37. - 22.07.08 - ERJ - 80 cm - 05/126
38. - 22.07.08 - ERJ - 90 cm - 04/127
39. - 22.07.08 - ERJ - 100 cm - 09/122
40. - 22.07.08 - ERJ - 120 cm - 09/96
41. - 15.07.08 - ERJ - 90 cm - 03/305
42. - 20.08.08 - ERJ - 100 cm - 02/35
43. - 14.08.08 - ERJ - 120 cm - 05/35
44. - 16.08.08 - ERJ - 140 cm - 08/89
45. - 16.08.08 - ERJ - 150 cm - 02/80
46. - 07.08.08 - ERJ - 160 cm - 10/111
47. - 10.08.08 - ERJ - 150 cm - 07/48
48. - 08.08.08 - ERJ - 140 cm - 01/20
49. - 08.08.08 - ERJ - 150 cm - 03/15
50. - 10.08.08 - ERJ - 140 cm - 04/40
51. - 11.08.08 - ERJ - 150 cm - 03/22
52. - 20.08.08 - ERJ - 110 cm - 04/41
53. - 17.08.08 - ERJ - 140 cm - 02/50
54. - 12.08.08 - ERJ - 150 cm - 06/48
55. - 12.08.08 - ERJ - 150 cm - 03/52
56. - 12.08.08 - ERJ - 160 cm - 04/47
57. - 14.08.08 - ERJ - 140 cm - 01/65
58. - 14.08.08 - ERJ - 140 cm - 07/65
59. - 14.08.08 - ERJ - 140 cm - 06/70
60. - 16.08.08 - ERJ - 140 cm - 04/30
61. - 15.08.08 - ERJ - 140 cm - 03/30
62. - 15.08.08 - ERJ - 130 cm - 03/30
63. - .08.08 - ERJ - 140 cm - 03/30
64. - 15.08.08 - KRJ - 150 cm - 06/40
65. - 10.08.08 - ERJ - 130 cm - 03/15
66. - 17.08.08 - ERJ - 130 cm - 05/106
67. - 18.08.08 - ERJ - 130 cm - 05/40
68. - 29.09.08 - ERJ - 130 cm - 02/17
69. - 29.09.08 - ERJ - 130 cm - 06/49
70. - 29.09.08 - ERJ - 120 cm - 02/50
71. - 30.08.08 - ERJ - 140 cm - 05/35
72. - 13.08.08 - ERJ - 140 cm - 03/14
|
Valmennukset - Astutukset - Muuta